PapercraftHelsinki on saanut tukea TAIKE:lta ja Suomen kulttuurirahastolta 2016.

Papercraft- julkaisu on taiteen työläisen ja muotoilun amatöörin kaltaisilleen kirjoittama kuvaus paperin käytöstä taiteen välineenä. Se on dokumentti taideteoista ja niiden tuottamista ajatuksista. Teksti perustuu suoriin kokemuksiin työprosesseista ja niistä hankittuihin oivalluksiin, jotka ovat virkistäneet ja muuttaneet työtapojani. En edusta minkään tieteen-, muotoilun- tai taiteenlajin ammattilaisen näkökulmaa, tai teoriaa. Esittelen paperin käyttöä kokeilevan rakenteen- ja muodon tutkimisen joustavana materiaalina. Paperi on väline sille, joka haluaa luoda itselleen kokemuksellisen käsityksen muotojen ulotteisista perusrakenteista. Tämä tarkoittaa fyysiseen tapahtumaan ja -maailmaan pohjautuvaa 3D–ohjelmaa, joka kehittyy tekijän omissa aivoissa. Bauhausin muotoilun perusopetuksessa kehitettiin kokemuksellisen oppimisen ideaa ja menetelmiä, mm. käyttämällä kierrätettäviä kevyitä materiaaleja, kuten paperia ja pahvia tutkimusvälineenä. 

”Erään valmentajan sanoin ”Kokemusta ei ole se mitä meille tapahtuu, vaan mitä me opimme siitä.”

Muodon tajusta

Kerron omasta tavastani hahmottaa rakenteita ja muotoja. Millaisena niitä pidän. Työssäni yritän ymmärtää erilaisia

muotojen rakentumistapoja kuvallisesti ja kokeilemalla.Työskentelyjärjestykseni on syntynyt kokeilevasta siirtymisestä yksinkertaisesta muodosta monimutkaisempaan ja paluusta takaisin. Paperi on minulle uteliaisuudesta syntynyt fyysisen itseoppimisen väline ja mielikuvituksen johdattama pakkomielle.
Hyvällä muototajulla tarkoitetaan yleensä kykyä hahmottaa kolmiulotteisuutta ja siitä johtuvaa taitoa pelkistää tuo ”silmän osaaminen”. Hatarakin kokonaiskuva paperin muotoilun perusteista on tarpeen jos tekijä haluaa oppia käyttämään niitä lähtökohtinaan saavuttaakseen oman tunnistettavan tyylinsä, tai sitten voi ”mennä suoraan sinne missä ei kukaan ole ennen käynyt, ilman oppaita ja viis veisata tyyleistä. Josko tarvitseekaan, tyyli on tekijänsä persoonallinen laatupiirre, joka nousee itsestään näkyviin tavasta käsitellä näkemäänsä ja osaamisesta. Toistuvia perusrakenteita ja -muotoja voisi kuvitella tunnistettaviksi maamerkeiksi, planeetoiksi liikuttaessa hyperbolisessa avaruudessa.

Edelleen hyvästä muototajusta voi nauttia sitten, kun jo kykenee rakentamaan ja käyttämään suhteellisen vaivattomasti erilaisia muotoja ja pintamateriaaleja, ikäänkuin tietämään kokemuksensa pohjalta mitä ja miten niistä voisi ja tulisi tehdä, miten ne toimivat tai mitä kestävät, miten käyttää työkaluja jne. Tällaista kokemuspohjaa ja siitä esiin nousevia ajatuksia ei voi hankkia vain lukemalla.

Taiteessa ja muotoilussa ideasta on aina pitkä matka selkeäksi työsuunnitelmaksi. Joskus valmiin tuntuisesta ideasta on haittaakin, eikä suunnitelma toteudu sellaisenaan artefaktissa tai esitetyssä lopputuotteessa. Ideat olisivat tylsiä, jos ne eivät kehittyisi työn ja tekemisen aikana joksikin muuksikin. Itseasiassa konkreettinen työ, mallintaminen ja aikaa vievä luonnostelu testaavat idean ja ajatellun työn kantavuutta. Ne ovat juuri käytännön ideointia, joissa tekijä vaeltaa kartoittaakseen vaihtoehtoja ja testatakseen ajatuksiaan.*

Paperin muotoilun avulla pystyn katsomaan selkeämmin ihmisen teelmiä tai muotoilutuotteita ja oppimani/kokemukseni pohjalta päättelemään miten ne on tehty. Kykenen nauttimaan niiden tarkoituksenmukaisesta rakenteesta ja siitä johtuvasta kauneudesta. Näen myös mitä esineistä puuttuu, millä tavalla ne ovat käytettävyydessään vajavaisia, tai mistä ne ovat poimineet näköisyytensä ja ideansa. Tällaista katsomis- ja arvottamistapaa voisi kutsua laadun tunnistamiseksi. Parhaassa tapauksessa voimme oppia vähän myös sitä miten fyysinen maailma ja luonnon muodot kasvavat ja rakentuvat.

Ajatuksia rakenteen ja muodon suhteesta

Rakenteella tarkoitetaan tässä julkaisussa sitä tekotapaa tai järjestystä millä muodon osat kulloinkin on liitetty/tai liittyvät toisiinsa. Perustapana työstää paperia ja muita pintamateriaaleja voisi pitää taittamista –taivuttamista, levitetyn aihion tai kaavion leikkaamista, pakottamista muotoonsa, liittämistä ja kokoamista pinnoista ja osista, tai muodon punomista erillisistä suikaleista. Paperiarkki on niin kevyt ja joustava, että siitä tehdyissä muodoissa paljastuvat herkästi käytetyn rakenteen heikkoudet. Siispä en kirjoita juurikaan paperimassan muovaamisesta muotin tai verkon avulla, vaan paperiarkin leikkaamisesta ja taivuttamisesta, kuten origamissa tai pakkaussuunnittelussa tehdään. Paperia voi käyttää myös avaimena muihin materiaaleihin, kaavoittamiseen, pienoismalleihin yms. Se antaa vihjeitä siitä mitä ja miten voi rakentaa kestävästi.

Monet käsityömenetelmät ja taidot, metallisepän levyn käsittely, suutarin nahkatyö ja räätälin kankaan työstäminen ovat sukua paperin muotoilulle. Metallin työstäminen on ollut pitkälti valssattujen ohutlevyjen käsittelyä taivuttamalla ja pakottamalla. Niissä seppä on osannut kaarevan taivutuksen periaatteet, joka näkyy mm. erilaisissa peltikattorakenteissa, tai haarniskojen yksityiskohdissa. Rakenteen vaikutus muotoon, materiaalit ja tekotavat ovatkin asioita, joille kannattaa panna painoa ja joita kannattaa tarkastella erikseen, ennen kuin miettii työnsä lopullista muotoa lainkaan.

Vanhoissa käsityötavoissa esineen funktio ja mitä oli saatavissa määräsi materiaalin, materiaalille soveltui tietty tekotapa ja käytetty rakenne määräsi millaisia muotoja syntyi. Suomalaisen perinnejalkineen eli tuohivirsun punominen aloitettiin yleensä pohjasta jalan alta litteänä säleikkönä, taivutettiin sivuilta ylös jalan päälle ja punossuikaleet käännettiin aukoksi, josta jalka työntyi virsuun. Sitten punottiin vielä toinen kerros päälle ulkopuoleksi. Muoto ja tekotapa vaihteli punojan ja kulttuurialueen mukaisesti, mutta jalan siihen piti aina sopia. Edelleen jalan kääriminen paperiin, nahkaan tai kankaaseen antaa mielikuvan siitä millainen orgaaninen rakenne ja muoto sopisi hyvälle jalkineelle, mihin saumat ja missä kiinnitykset?

Punomista, verkkojen kutomista tai tai pintojen limittämistä toisiinsa onkin tehty luonnonkuiduista, kuten Suomessa päreistä tai tuohesta jo varhaisista ajoista. Ylimuistoinen tuohi, Sirkka-Liisa Ranta, 2016 Punomisessa on kysymys siitä miten pintaa voi laajentaa lisäämällä ja supistaa kuromalla. Tekijä voi halutessaan jatkaa työtään koko ajan niin moneen suuntaan kun hänellä on suikaleiden päitä käsissään. Pintaa ei ole leikattu valmiiksi tai kokoa määritelty kuten levytöissä.

Kokeilemalla paperisuikaleista saa edelleen tehtyä kuution kohtisuoraan sivujen suuntaisesti tai sitten vinolla poikittaisrakenteella, jolloin rakenne ja muoto on vahvempi ja suikaleet kiertävät muodon ääripisteitä vinosuuntaisesti. Vino- ja suorasuuntainen taittaminen ja punominen ovatkin kaksi perustapaa hahmottaa

esineen muotoilumahdollisuuksia ja niitä on käytetty rinnakkain aina käyttötarkoituksen ja tekijän taidon mukaan.

Tuohikontti on itsessään diagonaaliin punottu suorakaiteen muotoinen punos, jonka kulmat taitetaan ylös ja päätellään keskelle ja joista yksi jää kontin suun kansiläpäksi.

Perusrakenteet tulevat esiin perusmuodoissa

Ymmärrys rakenteesta tuo esiin ajatuksen, että yksittäinen perusmuoto ei ole lainkaan tärkeä, koska perusmerkitys on tavassa yhdistää ja esitellä eri rakenteita ja näin soveltaa kaarevia, pyöreitä, kierteisiä tai kulmikkaita muotoja eri käyttötarkoituksiin. Oleellista on se miten rakennetaan, siten valmista muotoa luova järjestys ja ihmisen ympäristöstään todentamat ja käyttämät luonnollisen kasvun mittasuhteet.

Muoto syntyy käytetyn tarkoituksemukaisen rakenteen ja kasvun lopputuloksena, joskus ilman muotoilua rakenteen pakottamana. Luonnossa esiintyy paljon kierteisyyttä, jonka ansiosta muodon rakenne on jäykempi ja vahvempi, kuin suora konstruktio. Kierteisyyttä voidaan sanoa myös jännitteeksi, voimaksi, joka jossain muodoissa kohdistuu ulospäin kuten jalkapallossa ja puristuu toisissa muodoissa kokonaan sisäänpäin. Tanssi koostuu rytmin lisäksi paljon ilmaisevasta kiertyvästä liikkeestä. Ihmisen anatomiassa esiintyvät lihastyypit ovat mm. eräänlaisia palautuvia jousia, joiden kiinnityspisteiden määrä vaihtelee. 

Luonnonkasvit kasvavat kierteelle auringon kierron vaikutuksesta ja saavuttavat rakenteensa avulla riittävän vahvuuden kantaakseen hedelmiensä painon. Kun muoto kasvaa se keriytyy auki, kuten silmut. Luonnossa esiintyy paljon pyöreitä kierteisiä rakenteita, kuten kotilot, simpukat yms. spiraalimaisesti kasvavat orgaaniset muodot.
Paperisuikaleista voi kokeilla ja rakentaa eri tavoin kierteisiä muotoja, joille on yhteistä, että ne hyödyntävät vain muutamaa perusrakennetta yrittäessään muodostaa mahdollisimman vahvaa kolmiulotteisuutta.

Meillä pitäisikin olla kokemuksellisempi käsitys materian käyttäytymisestä ja geometriasta todellisuudessa niin voisimme vaikka osata toivoa oleellisesti parempia 3D -ohjelmia, jotka eivät toistaisi geometrisia perusmuotoja, vaan perustuisivat enemmän rakenteiden kykyyn hallita muotoa. Tämä tietysti edellyttää ohjelmalta aineellisuutta, ts. kykyä tunnistaa ja simuloida kunkin materiaalin käyttäytymistä. Luonnossa kasvu edellyttää syntyneeltä elävältä muodolta kykyä muuttua ja monimutkaistua, siksi rakenteella täytyy olla kykyä joustaa ja palautua. Tämä ominaisuus näkyy myös paperissa juuri paperimuodon rakenten jännitteen ansiosta.

Kaavaoppi on tärkeässä roolissa vaatetussuunnittelussa. Siinä käytetään ja toistetaan paljon eriasteisia kaaria ja erilaisten lieriöiden istuttamista toisiinsa ihmisen anatomisten yksityiskohtien pukemiseksi vaatteisiinsa. Luovuutta käytetään miettimällä esimerkiksi millaisista litteistä kappaleista vaate koostuu, ts. missä saumat kulloinkin sijaitsevat. Se vaikuttaa vaatekappaleen muotoon radikaalisti. Myös hyvät leipurit tai piirakantekijät ovat osanneet aina tehdä taikinalevystään kääröjä, lieriöitä ja kuoria herkullisille täytteilleen. Nämä muodot ovat ovat yksinkertaisempia kuin tetra tai dodekaedri ja muistuttavat joskus kotiloita tai kierteisiä simpukoita. Nekin sijaitsevat jossain yhteisessä muistissamme. Platonin ja Euklidesen geometrian perusmuotojen ylevä tarkoitus lienee ollut tehdä näkyväksi ja säilyttää sellaista, joka on olemassa meistä riippumatta, mutta jonka jokainen voi löytää.

Perusmuotojen löytäminen paperista käytännön harjoitteiden avulla ei vaadi syvällistä perehtymistä teoreettiseen geometriaan tms. Kokemuksellinen oppiminen, mittatarkkuus ja havaintojen tekeminen ei mahdollista aina sanallistamista. Kun varhaisen pyyntikulttuurin ihminen on joskus oppinut korinpunonnan sivutuotteena valmistamaan säännöllisen monitahokkaan muotoisen pienen juomapullon kaksinkertaisesti punotusta tuohesta on se taito meidänkin ulottuvillamme, ilman minkäänlaista mallia. Kuvassa Tuohipullon pohja on neliön muotoinen ja sivut muodostuvat kahdeksasta kolmiosta, jolloin pullon hartiat asettuvat pohjan sivujen keskikohdalle. Sitten pullon kaula kapenee ja sivut kiertyvät kauniisti kestäväksi lieriöksi päättyäkseen viimeisteltyyn pullon avoimeen suuhun.

Kuinka ominaisuus oppia, muistaa ja tuottaa erilaisia muotoja on koodattu meihin alun alkaen, mahdollisuus osata rakentaa ja muotoilla? Emmehän ole niinkään taitavia kuin linnut, jotka rakentavat pesänsä ilman oppia.

Kai Rentola