Kuljen japanilaisen origamitaittelun pohjalta kohti Bauhausin plastisia kokeiluija ja pakkausuunnittelun perustaitoksia. Kerron muutamasta perustaitoksesta ja oppimastani taittamisen periaatteesta. Näytän kuvituksena joitain aihiopiirroksia, jotka olen tehnyt eri aikoina luentojani varten. 

Tein opiskellessani paperista plastisen harjoitustehtävän, jossa piti tuottaa valkoisesta paperista esittävä eläinaiheinen reliefi pahvisen taustalevyn päälle. kohokuva, jossa kolmiulotteisuus esitetään ikäänkuin litistettynä kuin mitalitaiteessa. Minulla oli heti ongelmia imitoida paperiin jonkun materiaalin tuntu, karvaisuutta, nahkaisuutta, tai sulkaisuutta, mutta sitten aloin tehdä materiaalikokeiluja repimällä, leikkaamalla ja painamalla paperia eri alustoilla ja eri välineillä. Löysin sulkaisuuden painamalla paperiin vetoja pehmeällä alustalla. Minun ei tarvinnut enää valita aihetta, koska tekniikka jo rajasi aiheen siivekkäisiin.

Geometrista taittamista ja origamia

Jokainen vapaa sielu haluaa varmaankin käyttää paperia omiin päämääriinsä ja tarkoituksiinsa. Silti on joitain ilmaisutekniikoita ja materiaalin ominaisuuksia, jotka voivat olla enemmän hyödyksi. Jos haluaa kokeilla geometrista taittamista ja päästä nopeasti liikkeelle, ei tarvitse touhuta heti kulmaviivainten, millimetritarkkojen astelukujen yms. mitoitusten parissa. Paperiarkki, pöytä ja osaavat kädet riittävät, niinkuin japanilaisessa origamissa.

Ylipäätään ei pidä hätääntyä jos ei saa heti aikaiseksi jotain ainutlaatuista tai tunnistettavaa tulosta. Tärkeämpää on, että oppii vaikka kuinka haitaritaitokseen tehdään kulmakäännös yms. Jokainen kokeilu tuottaa yleensä joukon uusia kysymyksiä/mahdollisuuksia muodosta ja rakenteesta ja pakottaa siten jatkamaan edelleen.

Sitten arkki käännetään toisinpäin ja jatketaan tekemällä vino- eli diagonaalitaitokset ja käyttämällä hyväksi jo taitettuja neliötaitoksia ja arkin mittasuhteita. Vinot taitokset tehdään siis toiselta puolelta arkkia kun pysty-ja vaakataitokset. Näin saadaan eräänlainen ”haitari-struktuuri”, josta syntyy vaihtelevia pintarakenteita. Taittuminen tapahtuu edestakaisin, ts. ”ulos- ja sisään taittuminen” seuraavat aina toisiaan rakenteessaa.

Arkin taittaminen puolittamalla on helppoa. Taiteltu geometrinen verkko muodostaa 45 asteen ja 90 asteen kulmia. Origamin taitajat luovat esimerkiksi 30/60/72 ja 120 asteen säännöllisiä kolmioverkkoja vain arkilla mittaamalla ja taivuttamalla, eikä se ole vaikeaa, vain monimutkaisempaa. Arkista voi taittaa nopeasti erilaisia struktuureja riippuen siitä tehdäänkö kummalta puolelta taitokset tehdään. Eurooppalaiset taiteilijat ovat tutkineet ja opettaneet paperin käyttöä plastisena materiaalina ja joustavia pintastruktuureja Bauhausin muotoilukoulun plastisen muotoilun kursseista lähtien.

Kun suorakulmaisista tai vinoneliöistä muodostuva verkko on taitettu voidaan huomata, että taitosten suunta/järjestys määrittelee tarkoin millaisia muotoja paperiarkista kulloinkin syntyy, sama rakenne tai taitosten verkko muodostaa siis useampia erilaisia muotoja.

Yksinkertaista aaltostruktuurin ideaa on käytetty mm. aaltopahveissa. Näihin haitarimaisiin taitoksiin perustuvat monet esimerkiksi paperivalaisimissa käytetyt muotoratkaisut. Isamu Nogutchin japanilaiseen traditioon pohjaavat, mutta modernit veistosmaiset valaisimet ovat yksi tunnettu sovellutus tästä.

 

Kuvan paperiveistokset muodostuvat säännöllisen geometrisista laskoksista. Ontoissa kukkamaisissa lieriöissä  on suoria perustaitoksia tai laskoksia, joista voi ymmärtää, että ”miten” on niissä oleellisempi kysymys muodon kannalta kuin ”mitä”. Lopullinen muoto teokselle syntyy usein ikäänkuin lahjaksi, koska tekijä ei osaa hahmottaa etukäteen mikä muoto on mahdollista toteuttaa milläkin rakenteella. Minua ei tässä niinkään kiinnosta edeltä nähtävissä oleva lopputulos, vaan rakenteen mahdollisuuksien penkominen prosessina. Halu tietää mihin kaikkeen rakenne soveltuisi. Näiden haitarimaisten töiden kohdalla oli mielenkiintoista huomata, että että teokset voi taittaa kokoon ja kuljettaa siten aika pienessä tilassa. Ne kutistuvat ja laajenevat keskiaskelinsa ympärille. Samasta rakenteesta voi muotoilla sellaisiakin haitaritaitoksia, jotka painuvat tasoon litteiksi, mutta säilyttävät pinta-alansa.

Elementeistä koostuvia veistoksia

(Kuva: Neliön taittaminen) Tässä esitetyissä kuvissa tutkitaan mitä tapahtuu, kun neliön muotoinen paperi taitetaan suorakaiteiksi paperin keskustasta sivuille päin. Ensin taitetaan kuten luonnospiirroksessa kulmasta kulmaan poikittain ja sitten vielä kerran kulmat päällekkäin. Siten syntynyt kolmio taitetaan kolme kertaa haitariksi sivun suuntaisesti. Esitaitettu paperi avataan ja taitokset pakotetaan menemään edestakaisin sisään ja ulospäin. Lopputulos viikataan huolellisesti ja avataan lopulliseen muotoonsa. Saadaan joustava kolmiulotteinen paperielementti, joka jännittyy itse muotoonsa ja jota voidaan käyttää modulina isompiin rakenteisiin, kuten tässä 6-sakaraisen tähden muodossa.

Tällainen satulamainen neliörakenne on myös joustava ja jännittyy rakenteen ansiosta itse muotoonsa, jossa näkyy kolmiotetran mittasuhteet, jossa vastakkaiset sivut ovat 90 asteen kulmassa toisiinsa. Joustavan rakenteen ansiosta viikatussa tähtimuodoissa voi olla enemmän tai vähemmän  sakaroita ja elementtejä.

Yksi kokemuksellinen elementti paperimuotoilun geometriassa on paperikuution erilaisten mahdollisten levityspiirrosten tutkiminen ja konstruoiminen. Muistan, että hämmästyin kovasti sitä miten oleellisia diagonaalitaitokset olivat rakenteen kannalta. Ajatusta voisi laajentaa siihen miten vähän diagonaalisuus näkyy Europpalaisessa modernissa arkkitehtuurissa, muotoilussa tai kuvataiteessa, joita jotenkin niin jäykkä ja perusteeton horisontaalisuus ja vertikaalisuus on hallinnut. Ohessa on muutama kuva kuution muodon ja rakenteen mahdollisuuksien jäljittämisestä paperin avulla.

Työmenetelmistä

Lopuksi voimme palata geometriseen rakenteeseen tarkastelemalla kahta toisistaan poikkeavaa työmenetelmää joita on käytetty paperimuotojen (kuitupakkausten) rakennetta ja geometriaa käsittelevillä kursseilla ja kun on haluttu jäljittää muodon ulottuvuudet paperiin. Molemmissa menetelmissä on lähtökohtana  se, että paperin sisään pakataan joku konkreettinen esine., jonka ulkomitat myötäilevät paperipakkauksen sisämittoja, tai rakennetaan kolmiulotteisesta muodosta aihio, konkreettisena sovellutuksena voisi pitää suutarin mittatarkkaa jalan mallia (lesti), jonka avulla jalkine voidaan kaavoittaa ja valmistaa.

Erilaisia työmenetelmiä on hyvä kokeilla, nähdäkseen mikä soveltuu parhaiten tekeillä olevaan ja omaan tekemiseen. Paul Jackson, joka on opettanut paljon pakkausmuotoilua esittelee tarkasti kirjassaan Structural Packaging (isbn 978-1856697538) menetelmän, joka perustuu tarkkaan pakattavan esineen mittasuhteiden, muodon  ja ulkomittojen selvittämiseen. Muodon sivut ja niiden määrä piirretään tasoon ja numeroidaan. Nämä tasot yhdistetään  loogisella tavalla mittatarkaksi yhden pinnan levityspiirrokseksi eli aihioksi. Menetelmä kannattaa opiskella vaihe vaiheelta, koska lopputulos on huippuvarma, eikä vaadi minkäänlaista aiempaa perehtyneisyyttä paperin muotoiluun, tai niinkään erityistä lahjakkuutta.

Origamitekniikasta: Toinen työmenetelmä, jota olen itse käyttänyt ja opettanut perustuu kohteen ja esineen konkreettiseen käärimiseen paperiin useammalla eri tavalla ja niistä saatavan informaation hyödyntämiseen myöhemmin sen perusteella tehtävässä aihio- eli levityspiirroksessa. Työmenetelmä on vapaampi, mutta samalla vaativampi. Käyttäjän täytyy tuntea jo paperin mahdollisuudet paremmin. Menetelmällä voi tuottaa taivutustavoiltaan kestävämpiä ja/tai avoimempia muotoja, koska esineen kääriminen  tarkoittaa, että materiaali taittuu enemmän edestakaisin ja päällekkäin seuratessaan esineen muotoa. Tällä tavalla voi tutkia hyvin orgaanisten tai epäsäännöllisten muotojen geometriaa origamin avulla, tai sellaisia pakkaustapoja, joissa sisältö, käärittävä esine itse saa aktiivisemman roolin ja pitää volyymillaan paketin koossa.

Paperin taittaminen kulmikkaasti oli minulle se oivalluskohta , josta avautui iso näkymä konkreettiseen rakenteellisuuteen.  Franz Zeierin -klassikkoteos ”Papier” oli sittemmin lähde, jonka avulla pystyin jäsentämään empiiristä tutkimustani paperin muotoilun alueella. Näin myös kuinka paljon erilaisia polkuja käyttämällä voidaan tulla ensinäkemältä samankaltaisiin ratkaisuihin. Kukin voi miettiä onko työskentelytavalla eli reitillä väliä, ainakin sitä pitää muuttaa silloin jos päätyy umpikujaan.

Kai Rentola